Lasse Pipinen

Pieni maankäytöllinen asia nousi vaalikamppailun arvokeskustelun terävimpään kärkee, kun Iltasanomien tentissä pormestariehdokkailta tivattiin yleisökysymyksellä kantaa suurmoskeijan rakentamisesta Helsinkiin.

Sinnemäki otti varauksellisesti kantaa, että moskeijan rakentamiselle ei ole periaatteellista estettä, kun taas Vapaavuori otti selvästi kielteisen kannan.

Kielteistä kantaa perusteltiin sillä, että suurmoskeija aiheuttaa suvaitsevaisuus- ja yhdenvertaisuustyölle takapakkia ja saa rasistit takajaloilleen. Ymmärrän ajatuksen logiikan, mutta oikeastaan liberaali tasa-arvotyö ei etene niin, että hiljaa ja huomaamattomina odotetaan ja toivotaan, että kaikkia koskee samat oikeudet.

Uskontoon liittyvät rajoittavat ajatukset eivät kuulu liberaalin kaupunkilaisen ajatuksiin. Jos haluaa palvoa hassuhattuisten makeisjumalten klaania, on siihen oltava täysi oikeus. Ajatus uskonnonvapaudesta on lähes koko liberaalin länsimaisen modernin maailman kulmakivi. Siitä ei voida tinkiä, ellei haluta että uskonryhmät kääntyvät toisiaan vastaan.

Liberaaliin ajatteluun kuuluu ideaali rauhasta. Ihmisten keskinäisestä kunnioituksesta toistensa vapauksia kohtaan. Jos suurmoskeijahankkeeseen liittyy radikaali-islamin riski tai yhteiskuntarauhan vaarantuminen, pitää rakentamisesta ja sijoittamisesta käydä myös kansallisen tason keskustelu. Myös rahoituksen epämääräiset tekijät voivat puhua hanketta vastaan.

Perusteluna suurmoskeijaa vastaan käytetty mahdollisen kantaväestön hermostuminen on kestämätön. Vähemmistöjen oikeuksia ei pidä rajoittaa sillä verukkeella, että joku hermostuu. Mitään islamiin liittyvää poliittista tai muutakaan ongelmaa ei voida ratkoa sillä, että rauhanomaista uskonharjoittamista yritetään syrjiä – päinvastoin.

Islaminuskoisille pitää olla sellaisia paikkoja kaupungissa, joissa he voivat haluamallaan tavalla toteuttaa uskontoaan ja nauttia suomalaisen yhteiskunnan uskonnonvapaudesta. Jo kaupungissa olevien moskeijoiden toivoisi palvelevan laajalti islaminuskoisia, syrjimättä ja rajoittamatta.

Kyllä ja ei eivät ole riittäviä antamaan kuvaa siitä, miten erilaisia uskontokuntia, uskonnonvapautta, kantaväestön asenteita, radikalisoitumista, rasismia ja muita monisyisiä  vapauksia ja niiden rajoituksia käsitellään politiikassa. Keskustelu on monitahoinen ja -syinen ja päätöksenteon on perustuttava laajaan dialogiin, tietoon ja inhimillisen liberaaliin ajatteluun.